Plus Katsastus Ralli avaa vuoden 2012 F-Cup sarjan
Raision Urheiluautoilijoiden järjestää tämän vuoden ensimmäisen F-Cupin osakilpailun 21.1.2012
Kilpailun reitti, jonka kokonaispituus on 145 km, suuntautuu Pöytyän kunnan mainioille ”ralliteille”. Erikoiskokeita on n. 65 kilometrin verran, joista n. 42 ajetaan alueen luonteeseen sopivilla yksityisteillä. Reitillä tankkaaminen on sallittu ainoastaan erikseen merkityllä tankkausalueella kilpailijan omista astioista (noudattaen art.13.4.).
Alueen tienhoitokuntien silmäätekevät henkilöt ovat suhtautuneet todella myönteisesti rallin ratamestarin pyyntöihin saada käyttää heidänkin tietään rallin erikoiskokeena. Teiden varsilla odotetaan jo kilpa-autojen paikalle tuloa.
Kilpailun kilpailukeskus, katsastus, traileriparkki ja lähtöpaikka sijaitsevat melko lähellä toisiaan Pöytyän kunnassa Kyrön keskustassa. Kilpailukeskuksena toimii Elisenvaaran koulu. Koulun ruokala toimii mainiona ruoka- ja kahvipaikka, jossa myydään edullista lämmintä ruokaa sekä kahvia ja siihen sopivia leivonnaisia. Lisäksi ruokaa ja kahvia tarjoillaan taukopaikan buffetista. Rallimakkaraa myydään ainakin kilpailukeskuksessa ja taukopaikalla.
Kilpailun lähtöpaikkana toimii Kyrön tori, josta ensimmäinen kilpailija lähtee reitille lauantaina 21.1.2012, klo 10:01.
Kilpailun maali on kilpailukeskuksen pihassa ja ensimmäiset kilpailijat saapuvat maaliin n. klo 14:30. Palkinnot jaetaan kilpailukeskuksessa tulosten tultua hyväksytyiksi.
Kilpailuun otetaan mukaan enimmillään 260 kilpailijaa. Tämä kilpailijamäärä aiheuttaa kilpailun järjestäjälle kilpailukeskuksen alueella päänvaivaa pysäköintipaikkojen riittävyyden johdosta, joten huoltoautoilla liikkuvia kehotetaan noudattamaan kilpailun järjestäjän kilpailijaohjeessa määrittelemiä pysäköintiohjeita ja paikalla olevien liikenteenohjaajien määräyksiä ja opastusta.
Trailerien pysäköintiin on varattu tilat kilpailukeskuksen lähialueelta ja niiden pysäköinti täytyy tapahtua ennen kilpailukeskukseen tuloa. Huolto / taukopaikalla ei ole trailerien pysäköintipaikkaa.
Karttapakettien myynti alkaa klo 7:30 kilpailukeskuksessa ja muissa kartanmyyntipisteissä viimeistään niiden avautuessa. Kilpailun erikoiskokeille myydään pääsylippuja, pääsylippujen hinta on 8,00 €/henkilö/erikoiskoe. Karttapaketti maksaa 15 € ja sisältää kaksi kaikille erikoiskokeille sisäänpääsyyn oikeuttavaa ranneketta.
Kilpailun järjestäjä toivoo kaikille osallistujille niin kilpailijoille kuin katselijoillekin miellyttävää tammikuista talvipäivää.
Plus Katsastus ralli 21.1.2012 F-Cupin 1. osakilpailu Pöytyä from JENT Motorsport Video on Vimeo.



