Uutiset

Testipäivät Saukkolan EK:lla su 8.1. ja 15.1.2012

Saukkolan Hannu ilmoitti, että Saukkolan EK:lla onnistuttiin vuodenvaihteessa jäädyttämään hyvät pohjat radalle. Vaikka nyt alku- ja keskiviikolla ollaankin plussan puolella niin loppuviikosta on jälleen hyviä pakkasöitä varmistamaan kunnon jääkelin.

Lue lisää...

Lisämääräys 1/2012 14.12.2011

F 4WD -sarjassa ajetaan vuonna 2012 viisi osakilpailua kuuden sijasta, koska Jämsä-ralli on peruutettu, eikä sopivaa korvaavaa osakilpailua nykyisten rallin lajisääntöjen ollut mahdollista hankkia.

Pistelaskussa huomioidaan neljä parasta viidestä mahdollisesta tuloksesta.

Ilmoittautumismaksu laskee 230 euroon (sis. alv).

Ilmoittautumisaikaa jatketaan Jämsän peruutuksen takia vuoden loppuun eli 31.12.2011 klo 23.59.

Nelivetosarjan säännöt 2012 julkaistu.

Nelivetosarjan (F4WD) säännöt ovat julkaistu. Valitettavasti ensimmäinen osakilpailu, Jämsä-ralli on peruutettu. Haemme korvavaa osakilpailua tilalle ja palaamme asiaan tiistaihin 13.12. klo 20 mennessä.

Tero Röyhkiö oli ykkönen vielä Jämilläkin

Lempäälän UA:n Tero Röyhkiö - Pasi Malhonen veivät viimeisen osakilpailun voiton Jämi-rallissa. Toiseksi ajoivat Lapuan UA:n Henri Alahuhta - Janne Kettumäki ennen Karkkilan UA:n Reijo Laurenia - Pasi Nurmea.

Lue lisää...

Kauden päätös Jämillä

Lempäälän UA:n Tero Röyhkiö (kuvassa) varmisti elokuun lopulla Nuutajärven Lasi-rallin voitolla nelivetosarjan mestaruuden. Röyhkiö oli kuitenkin sitä mieltä, että voitto pitää ottaa puhtaalla sarjalla. Se toteutuukin, mikäli ylöjärveläinen voittaa Jämillä. Kari Kytölä varmisti myös kakkossijan Urjalassa, joten hän keskittyy menestymiseen senioreissa. Kolmannesta sijasta vahvimmin kamppailevat Karkkilan UA:n Reijo Lauren ja Lapuan UA:n Henri Alahuhta.

Lue lisää...

Kauden päätöskisan ilmoittautuminen päättyy ti 13.9.2011 klo 21.00

Röyhkiö ajoi mestariksi

Lempäälän UA:n Tero Röyhkiö ajoi niukkaan voittoon kauden neljännessä osakilpailussa Nuutajärven Lasirallissa Urjalassa ennen Karkkilan UA:n Reijo Laurenia.

Lue lisää...

Sarja jatkuu Urjalan Nuutajärven Lasirallissa 27.8.

Urjalan UA:n Nuutajärven Lasiralli ajetaan tulevan viikon lauantaina 27.elokuuta Urjalassa. Kilpailukeskus sijaitsee perinteisesti Nuutajärven Lasitehtaalla.

Lue lisää...

Nuutajärven Lasi-rallin ilmoittautuminen päättyy ti 16.8. klo 20.00

Kauden neljäs ja toiseksi vimeinen osakilpailu, Nuutajärven Lasi-ralli ajetaan lauantaina 27.8. Urjalassa. Kilpailuun ilmoittautuminen päättyy tiistaina 16.8. klo 20.00. Uusia sarjalaisia mahtuu mukaan. Kysele 0400 692 617 Ilkka Rantala tai 0500 490 812 Jorma Mikkola

Tero Röyhkiö hallitsi Joensuussa

Sarjaykkösenä Itäralliin lähtenyt Lempäälän UA:n Tero Röyhkiö hallitsi kilpailua ajaen viidelle kuudesta erikoiskokeesta pohjat. Kakkoseksi kiirehtinyt Oriveden Seusun UA:n Kari Kytölä jäi lopulta 43,4sekuntia.

Lue lisää...

Talvikauden huipennus Joensuussa

Nelivetorallisarjan talvikauden viimeinen osakilpailu ajetaan lauantaina 12.3. Joensuussa. Ensimmäisen osakilpailu ajettiin tammikuussa Riihimäellä, missä voittoon ajoi Lempäälän UA:n Tero Röyhkiö. Helmikuussa kilpailtiin Laukaassa, siellä korkeimmat pisteet kirjasi itselleen Oriveden Seudun UA:n Kari Kytölä. Kaksikko on myös kärjessä pisteissä, jotka Röyhkiön hyväksi 27 - 25.

Lue lisää...

Ilmoittautuminen kauden päätöskilpailuun Itäralliin päättyy jo ma 28.2.klo 18!!!!!!

MICHELIN kesärallirengasarvonnat Peurunkarallissa

MICHELIN -kesärallirenkaat (2kpl) voittivat Laukaassa: Henri Alahuhta, Tero Röyhkiö ja Kari Suominen. Onnea voittajille!

Kari Kytölä voittoon Laukaassa

Nelivetorallisarjan toinen osakilpailu ajettiin Laukaassa. Kari Kytölä ajoi 13,2sekunnin erolla Tero Röyhkiöön, joka jatkaa sarjan ykkösenä.

Lue lisää...

Röyhkiön johdolla Peurunka-ralliin

Lempäälän UA:n Tero Röyhkiö voitti tammikuussa ajetun nelivetorallisarjan ensimmäisen osakilpailun Riihimäellä. Ylöjärveläinen lähtee puolustamaan voittoaan myös Keski-Suomeen.

Lue lisää...

Peurunka-rallin ilmoittautuminen päättyy ti 25.1.2011 klo 23.59

Muistathan ilmoittautua nelivetosarjan toiseen osakilpailuun Peurunka-ralliin. Ilmoittautuminen päättyy tiistaina 25.1.2011 klo 23.59!!

Tero Röyhkiö avauskisan voittoon Riihimäellä

Lempäälän UA:n Tero Röyhkiö ajoi nelivetorallisarjan avauskisan voittoon Riihimäellä. Kakkoseksi kiilasi A-junnulisenssillä kilpaileva EPUA:n Antero Kivimäki ennen Oriveden Seudun UA:n Kari Kytölää.

Lue lisää...

Ensimmäiset MICHELIN -rallirenkaat arvottu

Nelivetosarjan ensimmäisessä osakilpailussa Riihimäki rallissa arvotut MICHELIN -kesärallirenkaat kaikkien kilpailuun hyväksyttyjen kesken voittivat Joensuun UA:n Aki Sandberg, Lammin UA:n Jari Kankaanmäki ja Riihimäen UA:n Juha Koljonen. Onnea voittajille!

Neliveto rallisarja starttaa Riihimäeltä

Viime vuonna toteutettu nelivetojen talvisarja saa jatkoa tänä vuonnakin. Nyt ajetaan kolmen talvikisan lisäksi myös kaksi kesäkilpailua. Sarja alkaa lauantaina 15.1. Riihimäki-rallista. Toinen osakilpailu ajetaan Laukaassa 5.2. ja talvikausi päätetään 12.3. Joensuussa.
Kesällä sarja jatkuu elokuun lopulla Urjalassa ja päätöskisa ajetaan syyskuun 24.päivänä Jämijärvellä.

Lue lisää...

Kauden aikana jaossa 40 MICHELIN –kesärallirengasta

Nelivetorallisarjassa jaetaan kauden aikana palkintoina ja arvottuina yhteensä 40 MICHELIN -kesärallirengasta.

Kahdessa ensimmäisessä osakilpailussa arvotaan kummassakin kolme kahden renkaan settiä ja kolmessa osakilpailussa kaksi kahden renkaan settiä eli yhteensä 24 MICHELIN –kesärallirengasta.
Palkintoina jaetaan 16 rengasta. Talvikauden jälkeen johdossa oleva saa neljä rengasta ja kaksi seuraavaa kaksi rengasta. Kauden päätteeksi sarjan voittaja saa neljä rengasta ja kaksi seuraavaa kaksi rengasta. (Jos kolmen parhaan joukossa ei ole A-junioria, saa paras A-juniori kaksi rengasta, jotka olisivat menneet muussa tapauksessa kolmanneksi sijoittuneelle).

Vielä ehdit mukaan, eli nelivetosarjaan voi ilmoittautua aina 1.5.2010 saakka, sen jälkeen ei voi enää ilmoittautua.

Nelivetosarjan ensimmäisen osakilpailu ajetaan 15.1. Riihimäellä.

Enää muutama päivä aikaa ilmoittautua!

Nelivetorallisarjan ilmoittautuminen päättyy 3.1.2011 klo 18.00 eli samaan aikaan kun Riihimäki-rallin ilmoittautuminen päättyy. Sarjan voittaja palkitaan Autoracingin 500 arvoisella lahjakortilla.
- Kysyntää tämän vuoden aikana sarjaan on ollut. Nyt kun ilmoittatuneita on vain yhdeksän kisaajaa, hieman ihmetyttää, missä kiinnostuneet ovat, ihmetteli Jorma Mikkola neliveto-sarjan toimikunnasta ja jatkoi, osakilpailut ovat aivan loistavilla paikkakunnilla Riihimäki, Laukaa ja Joensuu. Kesällä sarja jatkuu myös huipputeistään tunnetuilla paikkakunnilla, Urjala ja Jämijärvi.
Nyt äkkiä ilmoittautumaan!

Mukavaa Joulua!


Mukavaa Joulua!

Täsmennys sääntöihin. Ilmoittautuminen sarjaan päättyy ma 3.1.2011 klo 18.00!

Jo alunperin nelivetorallisarjan ilmoittautumisen piti päättyä samaan aikaan, kun ensimmäisen osakilpailun Riihimäki-rallin ilmoittautuminen päättyy. Eli ilmoittautuminen päättyy ma 3.1.2011 klo 18! Jos Riihimäki-rallin ilmoittautumisaikaa jatketaan, päättyy sarjaan ilmoittautuminen samaan aikaan, kun  jatkoaika päättyy.

Testipäivä Saukkolan EK:lla su 2.1.2011.

F-Cup tarjoaa yhdessä Saukkolan EK:n kanssa testipäivän sunnuntaina 2,1.2011 Saukkolan EK:lla. Rata on mainiossa kunnossa, jäistä erikoiskoetta on käytössä 5 kilometriä.
Rata on avoinna klo 12-18.00 ja testata voi koko tuon ajan. Mukaan mahtuu 20 ensiksi ilmoittautunutta, edellytyksenä on, että on ilmoittautunut myös F-Cupiin, BMW Originaliin ja nelivetojen rallisarjaan. Testipäivän hinta on 50,-.
Käytä etu hyväksesi ja ilmoittaudu testipäivään fcup2008@gmail.com. Ilmoittautuminen alkaa heti.
www.saukkolanek.fi
Ilmoittautuneet

Tero Röyhkiö ensimmäisenä mukaan

Tämän vuoden nelivetojen talvisarja saa jatkoa ensi vuonna ajettavasta nelivetojen rallisarjasta, johon kuuluu nyt myös talven kolme kilpailun lisäksi kaksi kisaa kesällä. Ensimmäinen osakilpailu on jo tammikuun 15.päivänä ajettava Riihimäki-ralli. Ilmoittautuminen sarjaan päättyy 27.12.2010 klo 24.00.  Kun aikaa on vielä reilut kolme viikkoa, mukaan on ilmoittautunut kaksi kilpailijaa Lempäälän UA:n Tero Röyhkiö Lahden UA:n Esa Polvi.

Lue lisää...

Riihimäki-ralli avaa nelivetosarjan

Historic Rally Trophyn 15. tammikuuta avaavan Riihimäki-rallin säännöt ovat valmistuneet ja kilpailun ilmoittautuminen avattu KITI-kisapalvelussa. Ilmoittautumisaika päättyy 3.1.2011.

Lue lisää...

Juha Koljonen mestariksi

Ensimmäisen neliveto talvirallisarjan mestaruuden vei Riihimäen UA:n Juha Koljonen. Koljonen voitti avauskisan kotikisassaan Riihimäellä. Jämsässä tuli keskeytys, joten ratkaisu jäi Kangasniemelle.

Lue lisää...

Mestaruus jaossa Kangasniemellä

Tulevana lauantaina  6.3 ratkeaa kautta aikain ensimmäinen nelivetoisten talvirallisarjan mestaruus Kangasniemellä. Usealla kuljettajalla on vielä mahdollisuus tittelin saavuttamiseen ja kuten rallissa yleensäkin, mikään ei ole varmaa ennen kuin maalilippu heilahtaa. Sarjan loppupisteisiinhän lasketaan kaksi parasta suoritusta kolmesta mahdollisesta ja tasapisteiden sattuessa todennäköisesti Kangasniemen tulos ratkaisee paremmuuden. Varmaa on kuitenkin se, että sarjan kolme parasta kuljettajaa palkitaan luokan palkintojenjaon yhteydessä lauantai-iltana. Voittajalle on luvassa maineen,kunnian ja pytyn lisäksi 800 euron arvoinen Autoracingin lahjakortti.

Lisämääräys n:o1

Lisämääräys numero 1:
Sarjaan on mahdollista jälki-ilmoittautua Kangasniemi-rallin ilmoittautumisajan päättymiseen asti. Jälki-ilmoittautuneet kilpailevat osakilpailun luokkapalkinnoista, mutta eivät ole oikeutettuja sarjapisteisiin.

Loppi, 1.2.2010

Ilkka Rantala

Huom! Jämsä-rallin ilmoittautuminen päättyy 1.2. klo 22

Huom! Kauden toisen osakilpailun Jämsä-rallin ilmoittautuminen päättyy jo 1.2. klo 22.

Riihimäki-ralli avaa nelivetoluokan talvisarjan

Lauantaina 23.1. Riihimäen, Hyvinkään, Hausjärven ja Lopen teillä kaasuteltavaan Riihimäki-ralliin starttaa 17 nelivetoa. Kahdeksan erikoiskokeen kilpailu alkaa ravirata-EK:lla

Lue lisää...

Riihimäki-rallin ilmoittautumisaika loppumassa

F-cupin 23. tammikuuta avaavan Riihimäki-rallin ilmoittautumisaika päättyy maanantaina 11.1. kello 18.

Riihimäki-rallin kilpailukeskus on Pohjolanrinteen koululla. Katsastus alkaa kello 10 Riihimäen ammattioppilaitoksen tiloissa. Kahdeksan erikoiskokeen kilpailu alkaa Riihimäen raviradalla ajettavalla yleisö-EK:lla. Reitti on tiukka paketti, sillä 170 kilometrin matkalle mahtuu noin 76 EK-kilometriä.
Tietoa Riihimäki-rallista ja sen yhteydessä ajettavista sarjoista löytyy Internet-sivuilta www.riihimakiralli.fi.

Lue lisää...

Testipäivä Saukkolan EK:lla su 10.1.2010

Sarjaan ilmoittautuneet ovat tervetulleita F-Cupin Saukkolan EK:n F-Cupin testipäivään su 10.1.2010. Ennakkoilmoittautuminen välttämätön la 9.1. klo 15.00 mennessä. Ajoaika sunnuntaina klo 12-18. Hinta 50,-. Ilm. fcup2008@gmail.com.

Lue lisää...

Autoracing ja talvirallisarja yhteistyössä 2010

Pitkään suomalaisen autourheilun hovihankkijana toiminut Autoracing on sopinut nelivetoisten talvirallisarjan kanssa yhteistyöstä avauskaudella 2010. Sopimuksen ansiosta jaetaan sarjassa myöhemmin ilmoitettavalla perusteella palkinnoksi 800 euron arvoinen Autoracingin valikoimiin oikeuttava ostolahjakortti.

Lue lisää...

Lukumäärätietoa sarjaan kelpaavista autoista

Talvirallisarjaan kelpaavaa kalustoa on rallitilastojen mukaan ollut parin viime vuoden ralleissa mukana seuraavasti:
- 2008 ralleissa esiintyi kaikkiaan noin 120 kappaletta sarjaan kelpaavia autoja. Näistä N-ryhmän vireisenä 37 kappaletta.
- 2009 ralleissa esiintyi enää kaikkiaan noin 90 kappaletta sarjaan kelpaavia autoja. Näistä N-ryhmän vireisiä vain 18 kappaletta.
Tilastojen valossa löytyy vielä autokantaa mielekkään sarjan toteuttamiseksi riittävästi.
Toivottavasti talvirallisarja katkaisee näiden vanhempien nelivetoautojen voimakkaan laskusuhdanteen ja sarja siten saa jatkoa myös tulevina kausina.

Lue lisää...

Riihimäki-ralli avaa nelivetojen uutuussarjan 23.1.2010

Rallin F-cupin 23. tammikuuta avaavan Riihimäki-rallin säännöt ovat valmistuneet ja kilpailun ilmoittautuminen avattu KITI-kisapalvelussa. Huippusuosittu F-cup uudistuu Riihimäen Urheiluautoilijoiden järjestämän rallin myötä, ja mukana ovat nyt myös nelivetokilpurit.

Lue lisää...

Autot millä sarjaa ajetaan

Sarjassa käytettävien autojen tulee olla nelivetoisia ja kansainvälisesti luokiteltuja ennen vuotta 2001. Käytännössä tämä tarkoittaa viimeisten sarjaan kelpaavien autojen olevan yleisimmistä automerkeistä puhuttaessa Mitsubishin Evo 6,5 - malli ja Subarulta Impreza 555 GC8-malli. Tätä uudemmilla näiden merkkien malleilla ei sarjaan siis voi osallistua. Aikahyvitykseen oikeutettu viimeinen luokitteluvuosi on 1992 ja näin ollen millään Mitsubishi Lancerin – mallilla ei tuota sekunnin hyvitystä per ajettu EK-kilometri saa.  
 

Lue lisää...

Riihimäki-ralli avaa neliveto talvirallisarjan 2010

Talvirallisarjan ensimmäisen osakilpailun, 23.1 ajettavan Riihimäki-rallin, säännöt julkaistaan tulevana maanantaina 16.11. Kilpailu on NEAFP-hyväksytty , joten se on avoin myös ulkomaisen lisenssin omaaville kuljettajille.

Lue lisää...

Säännöt julkaistu!

Neliveto talvirallisarjan 2010 säännöt ovat julkaistu virallisesti tänään ja samalla alkaa myös ilmoittautuminen. Lue säännöt ja ilmoittaudu!

Lue lisää...