F-Cupin rallisarja pyörähtää käyntiin lauantaina 7.2. Laukaassa ja Uuraisilla. Mukaan lähtee myös vuoden 2024 nuottiluokan hopeamitalisti Juuso Jorvala. Vakiokartturi Pasi Törmän viimeistellessä vielä kuntoaan etelän lämmössä, niin nuotit Juusolle lukee Antti Nordström.
Edellisen kilpailun Toyota Corolla GT:llä Juuso ajoi kauden 2024 päättäneessä F-Cupin osakilpailussa Askolassa.
– Pitkä kilpailutauko edellisestä takavetokisasta. Uskon silti, että eiköhän tuo ajotuntuma palaudu nopeasti, kun lippu heilahtaa lauantaina aamupäivällä, selvitti Juuso.
Vuonna 2024 Jorvala – Törmä voittivat kuudesta osakilpailusta viisi ja olivat kerran kakkosia. Tänä vuonna vastus tulee olemaan kovempi, sillä mukana viime vuoden mestarin Eerik Pietarisen lisäksi nippu muita kovia kilpailijoita.
– On vain yksinkertaisesti nostettava vauhtia ja olla tekemättä virheitä. Näin on helppo sanoa, mutta käytännössä ei aivan niin helppoa.
Viime vuonna Juuso ja Pasi ajoivat yhden kilpailun Skoda Fabia R5:lla Kuopion SM-rallissa.
– Se oli kokemuksen arvoinen. Ainakin tuli selväksi, että pitää suunnitella paremmin jokainen pikkuinenkin asia, ennen kuin lähtee SM-pääluokkaan. Siksi F-Cupiin paluu tuntuu paljon selvemmältä.
Tuttuun tapaan valmistuminen menee aina loppumetreille, niin tälläkin kertaa.
– Auto saatiin kyllä hyvin valmiiksi, mutta kun piti lähteä kokeilemaan, niin latauksen kanssa tuli ongelmia. Eli nyt lähdetään ilman testiä, harmitteli Juuso.
Juuson ja Antin numero on 16. Eli lähtevät reitille klo 10.16 ja avauserikoiskokeelle n. klo 10.43.
Tästä linkistä löydät kaikki tarvittavat tiedot, niin livelähetyksen linkit, livetulokset jne.
Teksti: Jorma Mikkola / Jorvala Motorsport
Kuva: Marko Kyöstilä
Viimeisimmät kommentit