F-Cupin kausi 2022 pääsee vihdoin alkuun, kun lauantaina 26.2.2022 ajetaan XX Kangasniemi Ralli Etelä-Savon vaativilla teillä. Autoliitto Kangasniemen järjestämään ralliin osallistuu 137 autokuntaa. Cupin luokissa ajaa 126 kilpailijaparia.
F-Cupin mestaruudesta ajetaan viidessä eri mestaruusluokassa; nuotti, neliveto, yleinen, seniorit ja juniorit lisäksi kamppaillaan vielä F-Rally Trophyn mestaruudesta.
Neljä hallitsevaa mestaria mukana
Viime vuoden hallitsevista mestareista kolme puolustaa mestaruuttaan. Mukana nelivedon mestari Jaakko Lavio, joka uudella kalustolla Peugeot 208:lla kävi voittamassa Riihimäellä SM2-luokan. Yleisen luokan mestari PR-Racingin Jonni Ruottunen on hänkin vaihtanut autoa. Viime vuonna hän kilpaili Volvon 240-mallisella ajokilla. Alkavalla kaudella hän luottaa hieman isompaan 940-malliin. Mukana on myös yhdeksänkertainen seniorimestari Pohjois-Hämeen UA:n Kari Kytölä. Orivetinen jatkaa samalla kalustolla ja jahtaa jo kymmenettä mestaruuttaan.
Mukana on vielä neljäskin mestari juniorien viime vuoden voittaja Tervakosken UA:n Juuso Jorvala. Siirtyminen yleiseen estää junnumestaruuden puolustamisen ja niinpä tervakoskelainen siirtyi nuottiluokkaan hakemaan uusia haasteita.
Kuva: Kaksi vuotta sitten F-Cupin avauksessa Joonas Lindroos oli nopein. (Kuva: Toni Ollikainen)