Kun kausi 2023 saadaan lauantaina ajettua on aika suunnata katseet kohti joulukuuta ja Drivers on the Rocks -palkintojenjakoristeilyä! Vuoden kovimmat bileet juhlitaan 2.-3.12.2023 Baltic Princessillä, kun on taas aika palkita kuluvan vuoden menestyneimpiä autourheilijoita. Samalla juhlitaan myös pikkujouluja eli tuplasti syytä juhlaan!

F-Cupin palkintojenjako järjestetään tänä vuonnakin Drivers on the Rocks -risteilyllä sillä erolla, että kaikki Cupin palkinnot jaetaan yhdessä muiden rallisarjojen ja lajien palkintojenjaon yhteydessä. Palkintojenjakotilaisuudessa jaetaan palkinnot sarjasäännön mukaisesti kategorian kolmelle parhaalle. Muistutuksena, että palkittaville tulee erillinen kutsu lähempänä tapahtumapäivää.

15.1 F-Cup-palkinnot
Sarjassa palkitaan mestaruusluokittain loppupisteiden kolme parasta 1-ohjaajaa esinepalkinnoin. Mikäli 1-ohjaaja on ajanut kaikki loppupisteisiinsä lasketut osakilpailut saman 2-ohjaajan kanssa, myös 2-ohjaaja palkitaan.

Risteilyn hytit ovat varattavissa matkanjärjestäjän sivuilta. Muistathan varauksen yhteydessä varata myös ruokailut. Mikäli saat risteilylle erillisen kutsun, saat sen yhteydessä lahjakortin, jonka voit käyttää viime vuoden tapaan hyttiä maksaessasi.

Lisätietoa: https://www.autourheilu.fi/akk/drivers-on-the-rocks-2023-risteily/

Varaa paikkasi: https://pohjolanmatka.fi/kohde/#!/drivers-on-the-rocks–baltic-princess/departure/ORTAKK/2023-12-02/2023-12-03/2/0/0/

Teksti: F-Cup / Viestintä
Kuva: Toni Ollikainen / AKK