Bjarne Baarman (EMSC) – Miika Saari (EPUA) suuntaavat viikonlopuksi Keskisen Kyläkaupalle. Kyseessä ei kuitenkaan ole matkayhtiön järjestämä bussimatka ostoksille, vaan F-Cup Rallisarjan avauskilpailu, Tuuri Ralli.

Alavuden UA:n järjestämässä rallissa ajetaan kaikkiaan neljä erikoiskoetta, joilla yhteismittaa on 57 kilometriä. Kilpailu käynnistyy lauantaina klo 13 aikaan Keskisen Kyläkaupalta Ruokapuodin edustalta. Kyläkaupan alueella pyörähdetään myös huollossa kahden erikoiskokeen jälkeen ja samaan paikkaan saavutaan maaliin klo 17 tietämillä.

Baarman – Saari kaksikko starttaa kisaan numero 32 Honda Civic Type R:n ovissa. Veikeät rallimiehet ovat ilmoittautuneet luokkaan 2, jossa ajetaan nuotista. Kyseessä on nuottikategorian ns. väliluokka, jossa moottorin kuutiotilavuus on rajattu yli 1850cc ja enintään 2400cc välille. Kyseiseen luokkaan sarjapisteistä on ilmoittautunut ajamaan 12 autokuntaa, joista yksi on joutunut luovuttamaan kalustorikon myötä jo ennen kilpailua. Määrillä sinällään ei kuitenkaan ole merkitystä Baarmanin autokunnalle.

– Meidän tavoitteemme ovat puhtaasti vuodessa 2024 ja kotimaan MM-rallissa, Secto Rally Finlandissa. Tarvitsemme sitä ennen kuitenkin rutkasti lisää kokemusta nuotti-kisoista, koska tarkoituksenamme on siellä ajaa Hondaa nopeammalla kalustolla ja suoriutua kilpailusta kunnialla, kertoo Baarman.

MM-rallin projektille Fartmonkeygarage-tiimi on antanut nimeksi FM24 ja sitä unelmaa kohti tähtää kaikki tiimin toiminnassa. Kalustoa on talven aikana huollettu ja kuljettajat ovat nuottihommia opetelleet niin yhdessä kuin erikseenkin. Luonnollisesti muutaman sadan kilometrin välimatka kuljettajien asuinpaikkakuntien välillä rajoittaa jonkin verran yhdessä treenaamista.

– Viimeistelytestit saatiin ajettua Tuurin kilpailua edeltävänä viikonloppuna ja ollaan kyllä kovasti innoissaan. Kilpailupäivälle ennusteet näyttävät upeaa rallisäätä, eli pakkasta ja aurinkoa. Sehän sopii mainiosti näin aurinkoisille tyypeille, lohkaisee Baarman.

Kilpailun seuraamiseen hyödylliset tulospalvelulinkit ja muut löytyvät kätevästi F-Cup Rallisarjan kotisivuilta f-cup.fi

Tiimin sivut somessa

FB: Fartmonkeygarage FM24
IG: fartmonkeygarage

Teksti: Fartmonkeygarage tiedotus / Jani Seppälä
Kuva: Fartmonkeygarage