Kytölä_Kari_JMK-ralli_2020

Kun neljä kautta on ajettu F-Cupin nuottiluokkaa, niin Markus Hellströmin ja Tapio Järven saldo on kaksi hopeaa sekä tämän vuoden pronssi.

Kuva: Marko Kyöstilä

Hellström-Järven kausi päättyy mitalijuhliin

Viime viikonloppuna Markuksen ja Tapsan rallikausi sai hienon päätöksen Orimattilassa, kun kaksikko saavutti F-cupin nuottiluokan pronssin tasaisen kilpailukauden palkintona. Vuonna 2021 he kilpailivat Volvolla keskittyen juuri ko. sarjaan ja lyödäkseen kiilaa BMW-rintamaan, jossa he onnistuivat hyvin. Kuluva kausi oli viimeinen voimassaolevilla teknisillä säännöillä, joten vuonna 2022 on odotettavissa uudistettuja sekä kokonaan uusia autoja sarjaan. Tehot kasvavat nykyisestä, mutta voimasuhteiden eri merkkien välillä odotetaan tasoittuvan hieman nykyisestä.

– Pronssi on meille hyvä palkinto tehdystä työstä kaudella ja mitään ei jäänyt jossiteltavaksi. Haluan kiittää kaikkia teamin jäseniä, yhteistyökumppaneita sekä kilpailun järjestäjiä. Oli mahtava päästä ajamaan hyvissä olosuhteissa isojen väkijoukkojen edessä loppukaudella. Meillä on ollut ison päätöksen aika nyt syksyllä, kun päätimme laittaa Volvon myyntiin. Jo tässä vaiheessa on vähän haikea olo, auton ollessa vuosia meidän tavaramerkkimme. Olen kuitenkin ajatellun siten että ensi vuoteen haluan saada mahdollisuuden ajaa täysillä sarjan voitosta ja tavoittelemmekin sellaisen kaluston mahdollisuutta tällä liikkeellä. Toivottavasti projekti menee hyvin ja pääsemme jo suht pian uuden ralliauton rattiin, kommentoi Markus kautta sekä teamin tavoitteita.

MHK Racing pitää nyt pienen hengähdystauon, mutta tarkoitus on saada mahdollisuus tiedottaa ensi kauden kalustosta sekä suunnitelmista vielä ennen joulukinkun syömistä. Kaiken kaikkiaan F-cupin teameilla on menossa kiireinen syksy, kun talleissa rakennellaan uusien sääntöjen mukaisia moottoreita sekä voimansiirtoja niiden jatkoksi. Autojen siirtomarkkinoilla kuuluu olevan kuhinaa ja puhelimet pärisee maakuntien välillä syksyn pimeinä iltoina. Tammikuussa metsät raikaa sitten aikaisempaa näyttävämmin, jota kannattaa kaikkien odottaa.

https://drive.google.com/file/d/1GGiaDwC9ZTaeCjG_yqNEPaZEP5B6Kh46/view

Kirjoittanut: Tero Nättiaho