Viime viikonloppuna kansallinen F-cup sai starttinsa Kangasniemellä. Pitkään Volvoa käskenyt kuljettajakaksikko pääsi viimein täysillä tuleen BMW:n ratissa. Markukselle luopuminen Volvosta oli iso päätös, mutta tehoeron takia oli aika kokeilla uutta.
Sarjan ensimmäinen ralli osoitti päätöksen oikeellisuuden, kun vuosiin paras kauden avaus toi nuottiluokan toisen sijan Joonas Lindroosin perässä. Hyvä avaus antaa loistavan mahdollisuuden sarjan jatkon kannalta, joten Savosta palasi hymyilevä kaksikko Saloon.
– On kyllä myönnettävä, että rallin ensimmäisellä siirtymällä jännitti uuden auton tuoma mahdollisuus ajaa isoa tietä todella kovaa. Homma lähti jännityksestä huolimatta luistamaan heti avauksessa mahtavasti ja toinen sijamme vakiintui päivän aikana. Tapsan kanssa juttelimme rallin aikana, että nykyinen vauhti saavutettiin ilman puristamista ja tämä kyllä lisää odotuksia tulevaan. Erityisellä innolla odotamme jo kesän hiekkarännejä, jotka meille ovat aina sopineet hyvin. Haluan tässä kohtaa kiittää tukijoitamme ja teamiamme, että saimme tehtyä merkin vaihdon näin mutkattomasti, kommentoi Markus rallin jälkeen
Seuraava osakilpailu kaasutellaan Korpilahdella 12.3. Rallin järjestelyt on tehty aika nopealla aikataululla, kun alun perin ensimmäiseksi ajateltu osakilpailu Valkealassa peruuntui ja sarjajärjestäjät hakivat kiireellä korvaavan rallin tilalle. Tästä johtuen kilpailu ajetaan normaalia pienemmällä tiestöllä siten, ettei mukana ole lainkaan valtion teitä, jolloin rallissa korostuu tekninen ajaminen. Markuksella on kilpailussa jälleen uusi elementti mukana, kun aikataulumuutosten takia Tapsa on estynyt ja kyytiin istuu vanha kilpakumppani Ari-Pekka Hautanen. Kokenut kaksikko löytänee saman sävelen nopeasti, kun tekeminen on molemmilla vakiintunutta ja varmaa.
Kirjoittanut: Tero Nättiaho
Kuva: Marko Kyöstilä