Viime lauantainen F-Cupin kesäkauden avaus ja sarjan kolmas kilpailu tarjosi vaiherikkaan kattauksen rallin seuraajille, kun olosuhteet sateineen ja liukkauksineen pistivät kilpailijat kovaan koetukseen. Kilpailussa nähtiin paljon roikkumisia, nojailuja ja jopa kaatojakin, kun pito yllätti autokuntia siellä täällä.
MKH Racingin Markus ja Tapsa päättivät ilmoittaa itselleen 1,5-kertaisten kertoimen pisteilleen, joten luokkavoitosta taistelu oli erityisen tärkeää tällä kertaa.
– Meillä kilpailu sujui hyvin ja tavoitteen sarjan kannalta saavutimme juuri suunnitellusti, kun luokkavoitto irtosi, jonka avulla nousimme nuottiluokan kärkeen. Päivän kolme lenkkiä ja seitsemän pätkää tarjosivat keliolosuhteiden takia kaikille omat kuvionsa, joista meille pahin sade osui ek:lla neljä ja viisi. Sitten viimeisen huollon jälkeen rallin kaksi viimeistä ek:ta ajaminen oli vähän hakemista, kun vaihdelaatikon sivuäänet sotkivat keskittymistä.
– Nyt kun päivä rallin jälkeen olen sen purkanut, niin syykin selvisi, Toisiopuolella oli pari erittäin huonohampaista hammaspyörää, joten tässä saa olla todella tyytyväinen, että auto kesti maaliin asti, iloitsi Markus tallilla ralliviikon sunnuntaina.
Kaksikko satsaa tänä vuonna F-Cupiin ja tekivät päätöksen jättää Vetomiehen välissä kolmentoista peräkkäisen kerran jälkeen, kun kyseinen ralli on monen viikon raskas rypistys valmistautumisineen ja huoltoineen. F-Cupia on jäljellä kaksi rallia, joista seuraava ajetaan 5.9. Tuusniemellä.
Teksti: Tero Nättiaho
Kuva: Jani Salonen
Viimeisimmät kommentit