Kytölä_Kari_JMK-ralli_2020

Markus Hellströmillä on pitänyt kiirettä ennen kisaa ja samaa pitää tehdä myös Laitilassa.

Kuva: teejii.net

Hellström – Järvi menestysnälkäisenä Laitilaan

Markus Hellström ja Tapio Järvi lähtevät F-Cupin toiseksi viimeiseen osakilpailuun sarjan kolmannelta sijalta pitkän kesätauon jälkeen. Heidän kautensa ensimmäinen puolisko sujui vähän vaihtelevasti monen pienen syyn summana ja syksyyn kaksikko hakee vahvaa sekä tasaista suorittamista. Siinä heitä auttaa pitkä nuotitus- sekä kilpailukokemus ja niiden tuoma luotto omaan tekemiseen.

Monelle f-ryhmän kuljettajalle kuluva kesä on ollut aikaisempiin nähden poikkeava, kun Vetomieskin on siirretty MM-rallin mukana syksyyn.
–Pidimme tänä kesänä Tapsan kanssa pidemmän tauon rallista Mäntsälän osakilpailun jälkeen, joten kotonakin taas tunnetaan miehet paremmin. Näillä rallikilometreillä on hyvä välillä vähän taukoillakin, mutta kummasti kesän kuumuudessa alkoi mieli kaivata talliin ja testipätkille. Laitilan suunnalta on mahtavia muistoja kun vuonna 2016 tuli otettua yleiskilpailun voitto silloisessa F-rallisarjassa. Tänä vuonna lähdemme sinne sekä sarjan päättävään Orimattilan ralliin tavoitteena mahdollisimman kirkas mitali sarjassa. Valmistautuminen Laitilaan on ollut vähän epätyypillinen meille, kun päätimme korjauttaa moottorin vielä pari viikkoa ennen rallia sen alettua syömään öljyä normaalia enemmän. Tässä on joutunut jännittämään aikataulua, kun moottori kävi Ruotsissa Bengans:lla ja logistiikka alkoi jo olla vähän kriittisellä polulla. Nyt kuitenkin auto on huippukunnossa ja pääsemme ralliin lauantaina, kommentoi Markus valmistautumista kilpailuun.

Teksti: Tero Nättiaho