Ville Hanhisuanto pääsee nyt uudelleen haastamaan Joonas Lindroosin.
Kuva: Marko Kyöstilä
Joonas Lindroos aloitti kauden väkevästi Ilomantsin haastavilla teillä vieden voiton selvästi. Yhtä selvä kakkonen oli Ville Hanhisuanto. Kolmannesta sijasta käytiin kovaa vääntöä koko päivän ja lopuksi podiumille kolmanneksi nousi Jaakko Ollikkala 3,5 sekunnin erolla Markus Hellströmiin.
Kaksivetoisten nuottiluokka oli F-Cupin viidestä kategoriasta suurin, sillä voittoa lähti tavoittelemaan 31 autokuntaa, joista sarjalaisia oli peräti 27. Hankasalmelle luvut ovat kasvaneet. Pistejahdissa on 32 kilpailijaa ja kokonaismäärä luokassa on 43.
Ensimmäisenä matkaan starttaa jo viime maaliskuusta lähtien ykkösnumeroa ovissaan kantanut Joonas Lindroos. Joonas on nyt ottanut jo viisi kertaa peräkkäin sarjan korkeimmat pisteet ja on itseoikeutetusti vahvin ennakkosuosikki edelleen. – Voittoa lähdetään jälleen hakemaan. Haaveissa oli, että pääsisin ajamaan Citikalla, mutta nyt jälleen Bemarilla. Vaativat tiet, paljon risteyksiä ja yllättävän paljon pientä tietä. Lumisade haittasi nuotin tekoa. Toivottavasti järjestäjä saa reitin hyvin aurattua. Päätöspätkä on kisan paras.
Ville Hanhisuanto antoi Lindroosille tasoitusta pyörähtämällä avauspätkällä ja se oli tietenkin virhe, mikä antoi Joonakselle tarvittavan etumatkan. Villellä on kaksi kovaa kisaa peräkkäisinä viikonloppuina, sillä ranualainen ajaa myös Rovaniemen MM-rallissa Ford Fiesta R5:lla. – Nyt on alla testiä kummallakin autolla, toivottavasti vauhti on lisääntynyt. Huomenna sitten poljetaan kaasu pohjaan heti alusta alkaen.
Jaakko Ollikkalan auton vaihto Corollasta Bemariin meni ilman kasvukipuja. Rauhallinen ajo toi kolmannen sijan. Markus Hellström puolestaan ajoi myös tasaisesti ollen neljäs.
Pikkuluokassa kiivas taistelu
Pikkuluokassa Jussi Saarinen piti kärkipaikkaa neljä ensimmäistä erikoiskoetta, mutta keskeytti päätöspätkällä tekniikan petettyä. Saman kohtalon koki kolmanneksi noussut Janne Korhonen. Ei voitto mennyt Mika Rantasalollekaan, sillä hyvä alun jälkeen hanki kutsui nelospätkällä.
Päätöspätkälle vain 5,9 sekunnin päässä Saarisesta startannut koko ajan kakkosena ollut Kalle Asikainen ajoi maaliin saakka ja vei selvän voiton ennen toiseksi noussutta Max Karhapäätä. Kolmas oli Tomi Rönnemaa.
– Tämä oli ensimmäinen luokkavoitto lyhyellä nuottiuralla. Laturin kanssa oli ongelmia, muuten meni hienosti, jutteli Asikainen.
Kolmea vaille kaikki sarjaan ilmoittautuneet ovat mukana huomisen kisassa. Vasta Hankasalmelta kautensa aloittavat mm. Jarkko Ojala ja Heikki Koski-Lammi. Sarjalaisten ulkopuolella lähtee mm. toissa vuoden Toivakan osakilpailun voittanut Kimmo Linden.
Yleinen ajaa numeroilla 1-43.
Lähtöluettelo
Nyt kun viranomaismääräysten vuoksi RevontuliRalli ajetaan ilman yleisöä, niin parhaiten seuraat nästä kanavista. Näistä kanavista löytyvät myös mahdolliset päivän livelähetykset.
F-Cup
netti: https://www.f-cup.fi/
facebook: https://www.facebook.com/fcup.akk
Instagram: https://www.instagram.com/fcup_akk/
RevontuliRalli
netti: https://www.hankua.fi/
facebook: https://www.facebook.com/Hankasalmenua
Virallinen ilmoitustaulu: http://www.hankua.fi/virallinen-ilmoitustaulu/
Tulospalvelu: http://ajaksi.fi/wp/