Joonas LIndroos nousi takaisin mestaruuskamppailuun Pohjois-Häme Rallin voitolla. (Kuva Asko Saarinen)

F-Cupin kausi huipentuu 8.10.2022 Hartolassa, missä ajetaan Heinolan UA:n järjestämä Jari-Pekka Ralli. Viimeisessä osakilpailussa ovat kaikki mestaruudet avoinna. Sarjan pistelaskujärjestelmässä viidestä ensimmäisestä osakilpailusta laskettiin mukaan neljä parasta, joiden päälle päätöskilpailun pisteet lasketaan mukaan.

Ilmoittautuminen päätösosakilpailuun päättyy tiistaina 27.9.2022 klo 21.00. Rallin reitti sisältää kuusi erikoiskoetta, joiden yhteispituus on noin 62 kilometriä. Toivottavasti kaikki sarjalaiset lähtevät kamppailemaan pisteistä ja antavat näin hienot puitteet kauden päätökselle.

Rallin nuotitus on tuttuun tapaan perjantaina ja itse kilpailu alkaa lauantaina 8.10.2022 klo 11.01. Kuuden tunnin aherruksen jälkeen maaliin odotetaan ensimmäistä kilpailijaa klo 17 aikaan.

F-Cupin luokkien lisäksi tarjolla on runsaasti oheisluokkia niin nuotista kuin ilman.

Nuotissa Patajoki ja Lindroos tasapistein kärjessä

Jonnas LIndroos (Kava Asko Saarinen)
Peetu Patajoki (Kuva Timo Honkala)
Markus Hellström (Kuva Timo Honkala)
Max Karhapää (Kuva Timo Honkala)

Ennen finaalia on nuotissa tilanne erittäin tasainen. Peetu Patajoki ja Joonas Lindroos ovat tasapistein (104) kärjessä ja heistä vain neljän pisteen päässä ovat Markus Hellström ja Max Karhapää. Tämä nelikko on toki vahvoilla, mutta kun on kyse moottoriurheilusta, missä pitää pysyä tiellä ja autonkin pitää kestää maaliin saakka, niin teoreettiset mahdollisuudet ovat myös Mika Rantasalolla tai jopa Pasi Tiaisellakin.

Tästä sarjatilanteeseen

Säännöt 8: Tasapisteet
Tasatuloksen sattuessa katsotaan paremmaksi se kilpailija, joka sijoittui mestaruusluokkansa yleiskilpailussa paremmin viimeisessä ajetussa osakilpailussa. Mikäli tämä ei tuo ratkaisua huomioidaan toiseksi viimeisen osakilpailun yleiskilpailusijoitukset, jne. Jos näin ei saada ratkaisua, sijoitukset arvotaan.

Ala-Talkkari ennakkosuosikkina nelivedossa

Mikko Lehti (KUva Marko Kyöstilä)
Mikko Ala-Talkkari (Kuva Timo Uimi)

Edellisen osakilpailun voittanut Mikko Lehti säilytti oljenkorren mestaruuteen, mutta se vaatii finaalissa täydellistä onnistumista ja vähän apua muilta. Vaikka Mikko Ala-Talkkari keskeytti Ruovedellä, on hän tiukimmin kiinni mestaruudessa. Jos Lehti voittaa, niin Ala-Talkkarin pitää olla kolmen parhaan joukossa. Jos Ala-Talkkari keskeyttää, riittää Lehdelle neljäs sija mestaruuteen.

Tästä sarjatilanteeseen

Ruottunen nousi yleisen kärkeen

Kristian Kärpänen (Kuva Timo Honkala)
Jonni Ruottunen (Kuva Timo Honkala)
Jani Laaksonen (Kuva Timo Honkala)

Yleisessä luokassa on tullut kauden aikana paljon keskeytyksiä ja niinpä pakka on melko sekaisin. Esimerkiksi Ruovedellä epäonnistunut Jonni Ruottunen sai maaliin ajamalla tarvittavat pisteet noustakseen Cupin kärkeen ja samalla hän nousi vahvaksi ennakkosuosikiksi. Ruottunen tarvitsee luokan kakkossijan tai kolmossijan sekä yleiskilpailupisteitä ollakseen varmasti mestari.

Tilanne muuttuu mielenkiintoiseksi, jos Ruottunen ei saisi pisteitä, sillä peräti neljällä kilpailijalla olisi mahdollisuus ohittaa hänet. Nämä kuskit olisivat Kristian Kärpänen, Jani Laaksonen, Iiro Litjo ja Mika Ruohio.

Tästä sarjatilanteeseen

Kukkonen senioriykkösenä

Veli Kukkonen (Kuva Asko Saarinen)
Jarmo Mustonen (Kuva Timo Honkala)
Juha Paavilainen (Kuva Timo Honkala)
Kari Kytölä (Kuva Marko Kyöstilä)

Veli Kukkonen hylättiin Raision osakilpailussa liian kevyen auton takia. Kun viidestä ensimmäisestä lasketaan neljä parasta mukaan, niin Kukkoselta poistuu hylätty kilpailu.

Säännöt 8
Sarjan loppupisteisiin huomioidaan sarjan viidestä ensimmäisestä kilpailusta kunkin kilpailijan neljän parhaan osakilpailun pisteet sekä sarjan kuudennen osakilpailun pisteet (4/5 + finaali).

Säännöissä ei siis ole mainintaa, että hylätty kilpailu lasketaan mukaan.

Kukkosella on pisteitä kasassa 112. Toisena ovat Juha Paavilainen ja Jarmo Mustonen tasoissa yhtenevällä sarjalla 8 pisteen päässä ja neljäntenä Kari Kytölä neljä pistettä vähemmän kuin em. kaksikolla.

Nyt on vain toiveissa, että kaikkiin luokkiin riittää kuljettajia, jotta saadaan hyvää kilpailua aikaan.

Tästä sarjatilanteeseen

Ala-Varvi junnujen kärjessä finaaliin

Ville Karjalainen (Kuva Marko Kyöstilä)
Aki Ala-Varvi Kuva MArko Kyöstilä
Aki Ala-Varvi (Kuva Marko Kyöstilä)
Niko Jousi (Kuva Timo UImi)

Aki Ala-Varvi lähtee finaaliin viiden pisteen etumatkalla Ville Karjalaiseen. Pisteet ovat 105/100. Toivotaan, että kummassakin luokassa täyttyy kolmen raja, että saadaan mielenkiintoinen kisa. Niko Jousi on puolestaan viiden pisteen päässä Karjalaisesta ja hän taistelee samoista pisteistä.  Aki Laakkio tarvitsee jo muiden apuja mestaruuteen, sekä tietenkin onnistumista kisassa.

Tästä sarjatilanteeseen

F-Rally Trophy kolmen kauppa

Ville Kantoluoto (Kuva Marko Kyöstilä)
Markus Latvanen (Kuva Timo Uimi)
Jesse Eteläniemi (Kuva Timo Honkala)

Markus Latvanen ajaa yksin ns. ryhmäpeleissä ja hänellä on kasassa ennen finaalia maksimipisteet. Karu fakta on, että jos hän ajaa maaliin, on hän vuoden 2022 F-Rally Trophyn mestari. Jos Latvanen keskeyttää, avautuu mestaruustaistelu Ville Kantoluodolle ja Jesse Eteläniemelle. Se kumpi saa paremman tuloksen on siinä tapauksessa mestari tai Latvasen maaliin tullessa hopeamitalisti.

Tästä sarjatilanteeseen