Maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna Markus Hellström ja Tapsa Järvi ajoivat Kangasnimellä F-cupin toisen osakilpailun, joka samalla päätti heidän talvikauden. Ralliin he lähtivät totutusti tavoitteet korkealla ja hakien nousua sarjatilanteessa.

Kilpailu sujui heiltä muuten mallikkaasti, mutta tällä kertaa jopa kahdessa risteyksessä hukkaantui aikaa ylimääräiseen ohjelmaan. Lopputuloksissa Joonas Lindroos karkasi 44,2 sekunnin päähän voittaen luokan ja väliin ennen Hellströmiä ehti vielä 5,6 sekuntia nopeampana Kalle Asikainen.

– Jännä homma, miten mullakin voi joskus mennä risteykset pitkäksi, kun yleensä ajan ne jopa vähän varman päälle lähestyen. Ehkä se sitten välillä menee näin, kun Joonasta koitamme voittaa. No, eipä tässä päätä puskaan laiteta ja keväällä jatketaan ihan hyvillä pisteillä sarjassa.

– Tänä vuonna toukokuu on sellainen, ettei ennen sarjan seuraavaa osakilpailua oikein järjestetä sopivaa testirallia, joten kautemme jatkuu Imatralla 11.5., puhisi Markus vähän sisuuntuneena rallin jälkeen.

Sarjasijoitus kaksikolla on edelleen neljäs, mutta kärkipakka on edelleen suhteellisen tasainen. Kesän kolmessa osakilpailussa hyvällä ajolla on saavutettavissa vielä vaikka mitä. F-cupin lisäksi kaksikolla on tarkoitus ajaa ainakin Turun SM-rallissa sekä syksyllä MM-rallin yhteydessä Vetomiehessä.

Teksti: Tero Nättiaho
Kuva: Mika Hermunen