Paimion Urheiluautoilijoiden Samuli Nevä kartturinaan Juha Kivimäki starttaavat tulevana lauantaina Kangasniemellä alkavaan F-Cup rallisarjaan hyvillä fiiliksillä. Viime kaudella uudella BMW Compactilla debytoinut Nevä on tauon aikana testannut ja säätänyt autoa ahkerasti.
Viime kaudella kaksi F-Cupin viimeistä osakilpailua uudella autollaan kilpailemaan ehtinyt Nevä tiimeineen on viettänyt kisatauon aikana pitkät tovit tallissa ja testipoluilla. Viime kauden päätösosakilpailussa pienemmän nuottiluokan voiton napannut paimiolainen ei ollut tyytyväinen auton säätöihin, joten tauko tuli hyvään paikkaan.
– Auton geometriassa oli perustavanlaatuisia ongelmia niissä kahdessa kilpailussa, jotka ehdimme ajaa. Tässä on nyt koitettu tauon aikana viedä asiaa eteenpäin oman tiimin ja ulkoisten apujen kanssa. Tällä hetkellä geometria on täysin erilainen kuin viime vuoden Orimattila-rallissa, Nevä aloittaa.
Valmistavat testit kilpailuun Nevä suoritti viime viikon sunnuntaina ja oli tyytyväinen tuloksiin.
– Hyvät fiilikset jäi, mutta näillä kyseisillä säädöillä ollaan saatu kuitenkin vasta 100 kilometriä testiä alle. Enemmän se vaatii että pystyisi sanomaan onko auto mieleinen, Nevä jatkaa.
Kangasniemellä ajettavaan kauden avaukseen Nevä lähtee varovaisin tavoittein.
– Mitään tulostavoitteita ei olla nyt asetettu vaan enemmän toivon sitä, että ollaan ylipäätään paremmassa vauhdissa kuin viime vuoden päätösosakilpailussa. LHP Racingin toimittamat Michelinin talvipyörät toimivat testeissä hienosti, joten senkin puolesta homma on kunnossa, Nevä kiittelee.
– Otetaan rauhassa ja maltilla ainakin kisan alku ja katsotaan miltä auto vaikuttaa kisaolosuhteissa, Nevä päättää.
Kangasniemi Ralli starttaa Kangasniemien keskustieltä lauantaina klo 12:01, maaliin Kansis-keskukselle kilpailijoita odotellaan kuuden erikoiskokeen ja lähes 70 erikoiskoekilometrin jälkeen klo 17:40 alkaen.
Seuraa Samulia somessa:
Facebook: @samulinevaofficial
Instagram: @rally_team_paimio
Patrick Rupponen, Samuli Nevän tiedotus
Kuva: Mauri Helle