Paimion Urheiluautoilijoiden Samuli Nevä kartturinaan Juha Kivimäki starttaavat tulevana lauantaina viimeiseen yhteiseen ralliinsa F-Cupin talvikauden päätösosakilpailussa Korpilahdella. Peräti 104 rallia kestänyt Nevän ja Kivimäen yhteistyö kuitenkin jatkuu Kivimäen jäädessä taustavoimiin ja mahdolliseksi varakartturiksi tilanteen niin vaatiessa.

Korpilahden seudulla ajettavassa TGS Rallissa ohjelmassa on viisi erikoiskoetta ja yhteensä reilut 52 erikoiskoekilometriä. Kilpailu starttaa Korpilahden satamasta klo 12, maalijuhlallisuuksia vietetään samassa paikassa klo 16:20 alkaen.

Pitkä yhteistyö kartturin päättyy
Tampereen Urheiluautoilijoita edustava Kivimäki muistelee lämmöllä vuonna 2005 alkanutta yhteistä taivalta.
– On ollut hienoa nähdä miten kuljettajan into ja sitkeä työ tuottaa tulosta. Jo aikojen alussa Starletilla mentiin lujaa ja viimeistään GT Corollan kyydissä tiedostin, että nyt ollaan tämän auton osalta huipputasolla. Lukemattomia kertoja kilpailutilanteissa saatoin hämmästellä, miten hienosti toimivat niin auto että kuski, Kivimäki aloittaa.

– Nykyisen BMW-aikakauden kehityskaarta seuraan jatkossa suurella mielenkiinnolla, huollosta, taustajoukoista ja erikoiskokeiden varrelta käsin. Tästä on varmasti parhaat palat vielä näkemättä, Kivimäki jatkaa.

Juha Kivimäki (kesk.) ja Samuli Nevä.

Parhaista muistoista Kivimäki ei yhtä nosta ylitse muiden vaan pitää tärkeämpänä kokonaisuutta.
– Matkalle mahtuu kaikenlaisia sattumuksia, varsin paljon onnistumisia ja hienoja kilpailuja. Ehkä liian monta, jotta niistä juuri nyt osaa irrottaa jonkin erillisen huippuhetken. Omalta kohdaltani olen suhteellisen tyytyväinen, että oma taso on riittänyt. Mielessä on tietysti kiitollisuus Samulille luottamuksesta ja mahtavista kokemuksista, joita kaikki eivät saa edes rahalla ostaa, Kivimäki päättää.

Lauantaina ajettavassa F-Cupin toisessa osakilpailussa Nevä tavoittelee tasaisempaa suoritusta. Kauden ensimmäisessä osakilpailussa Kangasniemellä ajo ailahteli ja lopulta reitiltä poistumisesta tullut aikarangaistus vei viimeisen terän.
– Ehdottomasti tavoitteena on päättää talvikausi tasaiseen suoritukseen ja sitä myöten tasaisiin erikoiskoeaikoihin. Kangasniemellä meni välillä hyvin ja välillä huonosti, enkä ollut tyytyväinen omaan suoritukseeni, Nevä taustoittaa.

Kangasniemen osakilpailun jälkeen Nevä piti ajotuntumaa yllä viime viikonlopun ajotilaisuuden yhteydessä.
– Asiakastilaisuus ajettiin todella pehmeissä olosuhteissa, jota saattaa olla luvassa myös Korpilahdella, ainakin kun katselee sääennusteita. Auto tuntui kyllä hyvältä ja sitä hiukan vielä säädettiin testin jälkeen.

– Hyvillä fiiliksillä lähdetään kuitenkin seuraavaan koitokseen, vaikka toki haikeuttakin on taustalla Juhan jäädessä pois. Kiitos Juhalle kaikista näistä vuosista, kilpailuista ja yhteisistä kilometreistä, Nevä päättää.

Livetulokset: http://ajaksi.online/ao/online.php

Seuraa Samulia somessa:
Facebook: @samulinevaofficial / www.facebook.com/samulinevaofficial
Instagram: @rally_team_paimio / www.instagram.com/rally_team_paimio/

Ajokuva: Marko Kyöstilä

Patrick Rupponen 
Samuli Nevän tiedotus 
0406837983