Paimion Urheiluautoilijoiden Samuli Nevä ja kartturi Aki Maaranen starttaavat tulevana lauantaina Joensuussa ajettavaan F-Cupin osakilpailuun nuottiluokan kahdeksannelta sijalta. Kesäkauden avauskilpailun jälkeen Nevän BMW Compact -autoa on ahkerasti säädetty.
Oripään osakilpailussa luokkavoittoon kurvaillut Nevä ei ollut auton käyttäytymiseen täysin tyytyväinen, vaikka ajat kärkeen verrattuna olivat talvikauden kisoihin verrattuna jo kohtuullisella tasolla. Kisa meni kuitenkin piloille jo heti ensimmäisellä erikoiskokeella, kun kaksikko spinnasi ja auton perä tippui ojaan vajaaksi minuutiksi.
– Tietysti se ensimmäisen erikoiskokeen spinnaus harmitti, kun meni mahdollisuudet parempaan yleiskilpailun sijoitukseen. Loppua kohden alkoi ajokin maittamaan, vaikka ehkä paikka paikoin vedettiin vähän turhan paljon liipissä, Nevä muisteli.
Oripään kisan jälkeen Nevä tiimeineen on ahkerasti säätänyt autoa ja kisaviikon maanantaina ajetun ennakkotestin perusteella auto istui paimiolaisen käsiin taas hiukan paremmin.
– Auto tuntuu koko ajan paremmalta ja ajo tuntuu paljon loogisemmalta nyt. Eikä tarvinnut enää niin hirveässä kulmassa vetää, Nevä naureskelee.
Nevällä on selkeät tavoitteet vaaramaisemissa ajettavassa Itärallissa. Myös seudun tiet saavat kehuja.
– Jos nyt päästäisiin kerrankin virheettömästi maaliin. Ajat olivat Oripäässä jo ihan hyviä, joten virheettömällä ajolla oltaisiin varmaan jo aika korkealla. Tiet ovat ainakin itselle mieluisia, on isoa tietä, korkeuseroja ja vauhtia saa pitää, Nevä päättää.
Joensuun Itärallissa ajetaan kuusi erikoiskoetta ja yhteensä n. 65 erikoiskoekilometriä. Kilpailun lähtö tapahtuu Joensuun torilta lauantaina klo 12, maalijuhlallisuuksia vietetään Mehtimäellä n. klo 18 alkaen.
Tilanne – F-Cup Nuotti 3/6 osakilpailua
- Peetu Patajoki 74p
- Joonas Lindroos 71p
- Markus Hellström 70p
- 8. Samuli Nevä 44p
Seuraa Samulia somessa:
Facebook: @samulinevaofficial / www.facebook.com/samulinevaofficial
Instagram: @rally_team_paimio / www.instagram.com/rally_team_paimio/
Teksti: Patrick Rupponen / Samuli Nevän tiedotus
Kuva: Mauri Helle