Viihdekeskus Hojo Hojo Ralli Tuusniemellä edustaa F-Cup Rallisarjan seuraavaa osakilpailua. Mika Karppanen tavoittelee kauden neljännestä osakilpailusta sarjapisteitä, jotka pitäisivät hänet mukana Neliveto Cupin kärkitaistossa.

– Kolmen joukkoon luokassa tavoitellaan, mutta se vaatii jo riskikynnyksen nostoa. Täytyy laittaa heti ykkösellä lappu lattiaan, toteaa Karppanen ytimekkäästi.

Pistetilanteessa Karppanen pitää hallussaan luokkansa toista sijaa, ennen MhMK:n Tomi Vihavaista. Eroa kilpailijoilla on marginaaliset 1,5 pistettä ja tätä eroa lähdetään kaventamaan erinäisin muutoksin. Yksi on paluumuutto, kun kartanlukijaksi palaa edellisellä kaudella toiminut Aino Riipinen. Kuljettaja kaksikko ajoi tuolloin Pohjoismaiden rallisarjan mestaruuteen.

– Tehtiin edellisellä kaudella tiiviisti yhteistyötä ja tulosta tuli.  Nyt sitten haetaan sitä kokemusta hyttiin, jota Aino voi tekemisillään tuoda, toteaa Karppanen henkilön vaihdosta kabiinissa.

Tuusniemellä ajetaan Karppaselle vierailla teillä. Reitti mutkittelee Savolaisessa maisemassa, jota leimaavat vauhdikkaat ylitykset sekä nopeat mutkat. Kisa voi olla ohitse hetkessä, sillä Savolainen kaseikko on valmiina ottamaan omansa. Karppanen muistelee, että ehkä jossain SM -rallissa on näitä teitä saattanut ajaa. Muuta muistikuvaa ei miehellä paikallisesta tiestöstä ole. Tähän haasteeseen otettiin lääkkeeksi ennakkotestit, jotka ajetaan Kuopion seudulla aivan kisan alla.

– Siinä on aina pieni muistelun paikka, miten asioita tehdään.  Ennakkotesteissä päästään varmasti hommasta kiinni, niin nuotin kuin ajamisen suhteen ja siitä lähdetään sitten suoraan kilpailuun. Uskon, että tämä on se tapa mikä palvelee parhaiten kauden kokonaistavoitetta, päättää Karppanen.

Tuusniemen ympäristössä ajetaan kaikkiaan seitsemän erikoiskoetta ja mittaa erikoiskokeille kertyy noin 68 kilometriä. Reitille lähdetään lauantaina 5. syyskuuta ja päivän kääntyessä iltaan, nähdään miten Tuusniemen ympäristön tiet ovat kuljettaja kaksikkoa kohdelleet.

Kuva: Aino Salonen
Teksti: Jani Salonen